Katso peiliin, tulevaisuuden työosaaja (OP I)

Työelämätaito on yhtä kuin taito, josta on hyötyä alasta tai työtehtävästä riippumatta [1] 

Näin sanoo Metsä Groupin esittelyssä Päivi Palosaari-Aubry määritellessään mitä ovat työelämätaidot. Tämä oli tehtävämme myös ensimmäisessä osaamisprofiilissa; pohtia työelämätaitojamme ja asettaa tavoitteet edessä olevalle kesätyölle. Ensin tuli kuitenkin miettiä, mitä tarkalleen ottaen ovat työhön sidotut työelämätaidot ja miten niitä voi opetella ja saavuttaa.

Palosaari-Aubry toteaa esittelyssään että ”työelämässä pärjää samoilla taidoilla kuin elämässäkin”. Olen työssäni Jouni Paltakarin tutkimusryhmässä huomannut tämän olevan vain osittain totta. Työelämässä tulee hyväksyä asioita: ihmisiä, projekteja ja työaikoja jotka oikeassa elämässä opitaan kiertämään tai muokkaamaan itselle sopiviksi. Tärkeitä työelämätaitoja Päivi Palosaari-Aubryn mielestä ovatkin ”vuorovaikutus, yhteistyötaidot ja projektiosaaminen”[1], mutta arkielämässä näistä pätee vain vuorovaikutus; lähipiiriinsä ei tarvitse hyväksyä ihmisiä, joita ei siedä, eikä heidän kanssaan tarvitse viettää aikaa - tulee vain kyetä vuorovaikutuksen avulla pärjäämään läpi epämiellyttävien kohtaamisten. Töissä tällainen käytös ei ole sallittua; jonkin projektin toteutuminen voi riippua täysin siitä, että tulee toimeen pahimman vihamiehensä kanssa. Tämän mahdollistamiseksi Työ- ja elinkeinoministeriön tuottamassa TEM-raportissa todetaan, että työelämässä painotetaan ”tiimimäisesti organisoitua työtä” ja ”joukkuepelaajia” [2], jotta ihmiset saadaan suuremman agendan edessä tekemään työtä keskenään. Tutkimustehtävissä, joissa itse työskentelen, tällaiset taidot ovat ensiarvoisen tärkeitä; meidän tulee työtoverini kanssa tulla toimeen jotta saamme tutkimuksen valmisteltua sen tilanneelle firmalle, Nordkalkille. 

Koenkin roolini työyhteisössämme olevan nimenomaan se tiimipelaaja, sillä kommunikointi on usein puhtaasti tutkijoille vaikeaa - joudun työssä usein hoitamaan keskustelutilanteet työtoverini puolesta. Jokainen ihminen on kuitenkin erilainen ja heidän roolinsa työssä on eri. Työtoverini on loistava matemaattisissa ongelmissa, tarkkuudessa ja perehdyttää minut loistavasti tehtäviini, kun taas itse olen tehokas ja sanavalmis. Vaikka kohtaammekin päivittäin erimielisyyksiä työn toteuttamisesta, sen nimenomaisen työ valmiiksi saaminen ajaa meidät puhaltamaan yhteen hiileen. 

TEM-raportin mukaan tulevaisuudessa tarvittavia työelämätaitoja ovat hajautettu johtajuus, innovaatio-osaaminen, reflektointikyky, arvo-osaaminen, neuvotteluvalmiudet, kyky rakentaa työyhteisöjä ja valmiudet hallita omaa työtä [2]. Olen aikaisemmissa työkokemuksissani Steniuksentien ryhmäkodin henkilökohtaisena avustajana ja kahvilaharjoittelijana saanut kokemusta arvo-osaamisesta, työyhteisöjen rakentamisesta ja työn hallinnasta, sillä molemmissa tehtävissä olennaisessa osassa oli asiakaspalvelu ja hyvän työyhteisöilmapiirin ylläpitäminen. Tämä ei olisi onnistunut ilman kunnioitusta Steniuksentien asukkaita, kahvilan asiakkaita ja työtovereita kohtaan, sekä kykyä säädellä omaa työmääräänsä tilanteen mukaan. Koen että näissä tehtävissä korostui myös Elinkeinoelämän keskusliiton julkaiseman Oivallus-raportin olennainen työelämätaito, yrittäjämäisen asenteen kulmakivet – uskallus, kokeileminen ja luovuus [3]. Monesti ryhmäkodissa joutui navigoimaan asiakkaiden mielentilan sekä päivän siivous- ja ruuanlaittotehtävien välillä, optimoimaan ajankäyttöä tehtävien määrän vaihdellessa päivittäin ja kokeilemaan esimerkiksi uudenlaista järjestelmää ruokakomeroon jotta aamupalatarpeet löytäisi niitä tarvittaessa nopeammin.

Kehitettävää jokaisessa kuitenkin on. Erityisesti TEM-raportissa painotetaan suurena tulevaisuuden työntekijöiden osaamisalueena oman työn hallintaa; kontrollia siitä, valuuko työ vapaa-ajalle, missä työskentelee ja miten [2]. Tulevaisuuden työelämä vaatii entistä monipuolisempaa omistautumista, ja pirstaloituessaan monille sektoreille rasittaa myös työntekijää uusilla osa-alueilla [2]. Tämä tulevaisuudennäkymä huomioon ottaen yksi oma keskeinen kehityskohtia olisi opiskelujen aikana opetella hallitsemaan työtä. Kuluneen kandivuoden jälkeen olen huomannut, että yliopistomaailmassa ollaan entistä enemmän omillaan; työtä tarjotaan kuinka paljon tahansa, eikä kukaan ole rajoittamassa tekemisen määrää. Valitettavasti näitä taitoja ei myöskään opeteta millään koulutusvaiheen etapilla, joka on yksi monista nykyisen koulutussysteemin heikkouksista – jos tulevaisuuden työelämä todella on sellainen kuin TEM-raportissa povataan, eikö silloin tulisi turvata kaikkien pitkäikäinen pärjääminen tässä työelämässä? 

”Kaikkea ei voi eikä ehdi tehdä eikä opetella”[2] 

Sitaatti on TEM:in raportista, ja se kuvaa todellisuutta jota varten kaikkien tulisi opetella eräs kriittinen taito - priorisointi.

Oman työn hallinta on myös tietynlaista vallankäyttöä. Itsenäisessä työssä Nordkalkin päällystyspigmenttien tutkinnassa saamme työparini kanssa päättää millaiset testipastat valmistamme, mitä ominaisuuksia niiltä testaamme ja määritellä työaikamme. Tietyt väljät rakenteet tarjotaan tutkimusryhmän johtajan Jounin puolelta, kuten palaveriajat tai uusien laitteiden koulutukset, mutta muuten olemme omillamme. Harva on tottunut näin omavaraiseen työskentelyyn, sillä työkokemuksessa ja opiskeluissa on aina aikaisemmin painotettu sääntöjen ja aikataulujen noudattamista. Tämän itsenäisen vastuun haasteen yli voi päästä itsetunnolla ja hyvällä moraalilla, jota TEM-raportissa painotetaan yhdeksi merkittäväksi työelämätaidoksi; puhutaan niin sanottujen ”moraalisten sopimusten” luomisesta työyhteisön sisällä [2]. Osaako kukaan tätä taitoa luonnostaan, vai muodostuuko se rutiineista ja valmiudesta ylittää haasteet tarvittessa? Henkilökohtainen kokemukseni tästä itsenäisestä vastuusta on taistelu haluamieni opintojen puolesta niin lukiossa kuin yliopistollakin mallilukujärjestyksiä vastaan ja se, jos on kerran ansainnut jotain kovalla työllä, oppii sitä arvostamaankin enemmän - mikä pätee myös saadusta vastuusta työpaikalla. Luottamusta ei tule koskaan heittää hukkaan. 

Yksi tämän nimenomaisen työn tai harjoittelun tavoite onkin ansaita luottamus. Luottamuksen avulla saa enemmän vastuuta, ja vastuu antaa enemmän työkokemusta – keinon soveltaa tietoa opintojen täytteeksi, kuten Mari Ojanen toteaa Kemiran esityksessä [4]. Työkokemuksen kartoittaminen on yksi curriculum vitaeni heikkous ja varmasti yleinen ongelma useille nuorille; miten työkokemusta voi hankkia, kun sitä jokaiseen työhön vaaditaan. Kesän harjoittelun saavutus olisikin saada mustaa valkoisella siitä, että on tehnyt työnsä kunnialla ja omistaa kemiantekniikan alan töihin vaadittavaa kokemusta. Kokemus antaa mahdollisuuden kokeilla samalla tavalla kuin koulussa, jossa voit valita eri oppiaineista ja tunnustella omia mielenkiintojasi. Myös käytännön töiden kanssa tulisi ajatella samoin; tehdä hieman kaikenlaista ja nähdä mikä istuu itselle. Oivallus-raportissa mainitaankin että myös koululla tulisi olla intressejä auttaa opiskelijoita löytämään oma agendansa ja tunnistamaan omia unelmiaan [3] – Työssäoppimisen kurssi on paljastunut hyväksi esimerkiksi tästä. Voi sanoa, että toinen tavoitteeni tälle harjoittelulle on tunnustella sopiiko yliopistollinen tutkimustyö minulle vai ei.

Kolmantena tavoitteenani on usein työhakemuksissa toisteltu teorian soveltaminen tekniikkaan. Tästä puhutaan myös Oivallus-raportissa, jossa mainitaan tulevaisuuden työelämän kulmakiveksi uudenlaisen asenteen oppiminen opiskelun suhteen; sen sijaan että painotetaan puhdasta tietoa, kovia faktoja ja tiedon määrää, olisi tärkeää saada opiskelijat ymmärtämään konseptit syvällisesti ja hyödyntämään oppimaansa oikeisiin ongelmiin [3]. Hyvä esimerkki tästä on työ, jota teen Nordkalkin päällystyspigmenttien ominaisuuksien kanssa – siinä toistetut kokeet perustuvat Materiaalitieteen pääaineopintoihin Pintakemian kurssilla. Tämä käytännön osaaminen on olennainen keino murtaa Oivallus-raportissakin mainittu opiskelijoiden illuusio kovien faktojen tärkeydestä [3] näyttämällä ettei työpaikalla kukaan tule tenttaamaan tai tekemään pistokoetta labralaitteiston kokoamisesta, vaan eteen saatetaan heittää itselle aivan tuntematon ja ennennäkemätön ongelma, johon ei oppikirjoista löydy vastausta. Ihailtava reaktio tällaisessa tilanteessa olisikin olla hämmentymättä, vaan ottaa tilanne urheasti haltuun.

”Kerro minulle ja unohdan, näytä minulle ja muistan, tee kanssani ja ymmärrän” [3] 

Kyseinen kiinalainen sananlasku Oivallus-raportissa kiteyttää opintojen ja työelämän välisen aasinsillan, sekä opintojen tavoitteet ja omat odotukseni kesän harjoittelulle. Opintojen osalta olisi koulun puolesta olennaista keskittyä aktiiviseen opetukseen passiivisen sijaan, jotta entistä useammat opiskelijat opiskelutapojensa erilaisuudesta huolimatta pääsisivät nauttimaan tiedosta ja tieteestä, jota yliopistolla on tarjottavanaan. Tässä mukaan tulevat käytännön laboratoriot, työharjoittelut, kandidaatin- ja maisterityöt, joissa opiskelijoiden tulee nähdä mitä kirjojen ja luentojen päälle on mahdollista rakentaa ja miten he voivat olla osa tulevaa työmaailmaa. Tärkeintä olisi kuitenkin yhdistää nämä harmoniassa, jotta opiskelijat pystyvät tulevaisuuden ongelmanratkaisuun; toimimaan ”tulkkeina” toisten alojen välillä [3], tehtävä johon vaaditaan laajaa teknologista osaamista [4] ja kykyä tarkastella tietoa useista eri näkökulmista [3]. Tulevaisuuden työosaajana on tärkeä ymmärtää, kuinka moniammatillisessa ympäristössä tulemme uramme viettämään.

Lähteet:

• [1] Palosaari-Aubry, P., Työelämätaidot tänään ja huomenna, Power-Point-esitys, Metsä Group, 19.3.2018, 26 s.
• [2] Alasoini T., Järvensivu A., Mäkitalo J., Suomen työelämä vuonna 2030: Miten ja miksi se on toisennäköinen kuin tällä hetkellä, TEM-raportteja, Työ- ja elinkeinoministeriö, Työllisyys- ja yrittäjyysosasto, 13.5.2018, ss.17-3
• [3] Elinkeinoelämän keskusliitto,Oivallus, loppuraportti, toukokuu 2011, ss.16-19
• [4] Ojanen, M., Työssä oppiminen-työpaja, Taitoja työelämään, Power-Point esitys, Kemira, 22.3.2018, 14 s.